Toiveikkuutta kaikilla mausteilla

Jos et vielä tiedä, mitä syöttäisit egollesi, kun olet katumapäällä, lue Elizabeth Acevedon kirja Kaikilla mausteilla.

Kirjan päähenkilö on nuori Emoni, joka on kokannut kauemmin kuin itse muistaa.

Keittiössä Emoni on onnellisempi kuin missään muualla, ja jollain salatulla vaistolla hän tietää, miten hyvä ruoka syntyy.

Ruoan laittamiseen Emonilla on kuitenkin vain rajallisesti aikaa. Hän käy koulua ja tekee töitä pikaruokalassa, mutta ennen kaikkea hän on 2-vuotiaan Emman, Babygirlin äiti. Emoni ei selviäisi, ellei hän asuisi isoäitinsä ’Buelan kanssa.

Babygirlin isä on maisemissa, mutta ei kuulu perheen arkeen. Emonin äiti on kuollut, ja isä Julion tukikohta on Puerto Ricossa. 

Emonilla on paljon meneillään. Tulevaisuus viimeisen kouluvuoden jälkeen hermostuttaa. Huolta on myös isoäidistä ja Babygirlistä. Suhde Babygirlin isään on joskus ongelmallinen. Koulun uusi poika taas uhkaa aiheuttaa ihan toisenlaisia ongelmia.

Työ hampurilaispaikassa tuo välttämättömiä tuloja, mutta ei tosiaankaan ole unelmien työpaikka.  Unelma sen sijaan on koulun kurssiohjelmaan lisätty valinnaisaine gastronomia ja siihen sisältyvä opintomatka Espanjaan. Sellaisesta Emoni tosiaan on haaveillut.

Mutta opintomatka maksaa paljon rahaa, jota tarvittaisiin sähkö- ja ruokalaskuihin, Babygirlin kenkiin ja muuhun välttämättömään. Rahan puutteen lisäksi Emoni joutuu taistelemaan kurssin alussa itsensä kanssa – kurinalaiseen keittiötyöskentelyyn ja reseptien pilkuntarkkaan noudattamiseen sopeutuminen ei ole helppoa.

Mutta nöyryydellä, isolla työmäärällä ja ihmisten avulla kaikki onnistuu kuin onnistuukin.

Elizabeth Acevedolta on suomennettu kaksi säeromaania: palkittu Runoilija X ja tänä keväänä ilmestynyt Maata jalkojen alle.

Kaikilla mausteilla on muodoltaan perinteinen romaani, mutta lyhyiden lukujen ansiosta helppolukuinen. Vaikka Emonin elämässä on isoja ja vaikeita kysymyksiä, kirja on ennen kaikkea jotenkin arkisen lämminhenkinen ja toiveikas.

Emoni on nuori nainen, joka kamppailee omien haaveidensa ja arjen vaatimusten ristipaineissa, mutta ilmeisen kyvykkäänä. Pidin kovasti myös monikulttuurisuuden rikkauden, yrttien ja mausteiden houkuttelevan maailman sekä ihmisten välisen yhteyden kuvaamisesta.