Muusikkoja ihan läheltä: Laura Huovinen

Tässä haastattelusarjassa pääset tutustumaan hämeenlinnalaisiin tai hämeenlinnalaislähtöisiin muusikoihin ja heidän ajankohtaisiin kuulumisiinsa. Kulloinenkin haastateltava haastaa mukaan seuraavan musiikintekijän. Tällä kertaa kuulumisiaan kertoo Laura Huovinen.

1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Laura Huovinen, karjalaisen runonlaulun harrastaja, harrastelijanäyttelijä Hämeenlinnan ERÄS Teatterista.

2. Mitä ajankohtaista sinulla on meneillään musiikin saralla?

Työstän parhaillaan uusia kappaleita, jotka ammentavat inspiraationsa Vienan Karjalasta.

Olen levyttänyt jo aiemmin albumin Kuivajärvi, jossa on vienankarjalaiseen runonlauluperinteeseen pohjautuvia lauluja.

Levyllä on neljä omaa sävellystäni ja sanoitusta sekä yksi vienankarjalainen perinnelaulu, jonka teksti löytyy Kalevalasta.

Soitan levyllä 5-kielistä kanteletta ja pianoa. Albumilta löytyvät kappaleet Kesäillan laulanta, Polku sammuu, Kuivajärven valssi ja Matka Viimeinen. Avauslauluna on Ote Kalevalasta.

Levyä on tilattavissa kauttani.

Perustimme Teija Laitilan kanssa vuonna 2017 Duo Seitan, jossa olen solistina.

Duo Seita on uudentyyppinen lauluyhtye, jonka pääpaino on modernissa laulumusiikissa ja kansanmusiikissa. Työstämme parasta aikaa uutta ohjelmistoamme. Yhtyeen voi tilata keikalle erilaisiin tapahtumiin.                                     

Kuvaile suhdettasi musiikkiin.

Musiikki on kuulunut elämääni aina. Vienankarjalaiset sukujuureni tulevat Kuivajärven Suomussalmelta ja sen myötä kiinnostus runonlaulantaan on vienyt minut mennessään jo yli seitsemän vuoden ajan.

Ukkini on ollut vienankarjalaisen runonlaulun tuntijana tärkeä innoittaja ja tiennäyttäjä levyn tekemisessä. Musiikki on minulle elämäntapa, jota haluan jakaa eteenpäin myös omalle jälkikasvulle.

Musiikki rentouttaa, antaa voimaa, uudistaa ja virkistää. Musiikin avulla voi saada niin paljon tunteita aikaan, että se on valtava voima, jota me kaikki tarvitsemme.

Millaista musiikkia kuuntelet?

Kuuntelen hyvin monipuolisesti kaiken tyyppistä musiikkia. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti kansanmusiikki, mutta kuuntelen ihan kaikkea iskelmästä rokkiin.

Musiikkivinkki lukijoille

Suosittelen tutustumaan erityyppisiin musiikkilajeihin ja aistimaan musiikkia ihan joka solulla!

Kannustan myös tutustumaan perinnelauluihin ja niiden alkujuuriin, joista musiikkikulttuurimme tänä päivänä elää!    

6. Ja lopuksi, haasta mukaan seuraava haastateltava musiikintekijä

Haastan mukaan meidän teatteriltakin tunnetun ja musiikkirintamalla vaikuttaneen hämeenlinnalaisen Jorma Kukkosen. 

Aiemmat haastattelut

  1. Muusikkoja ihan läheltä: Jorma Kukkonen

    Article Written by: Seija Stenberg

    Tässä haastattelusarjassa pääset tutustumaan hämeenlinnalaisiin tai hämeenlinnalaislähtöisiin muusikoihin ja heidän ajankohtaisiin kuulumisiinsa. Kulloinenkin haastateltava haastaa mukaan seuraavan musiikintekijän. Tällä kertaa kuulumisiaan kertoo Jorma Kukkonen

  2. Muusikkoja ihan läheltä: Laura Huovinen

    Article Written by: Annukka Ruotsalainen

    Tässä haastattelusarjassa pääset tutustumaan hämeenlinnalaisiin tai hämeenlinnalaislähtöisiin muusikoihin ja heidän ajankohtaisiin kuulumisiinsa. Kulloinenkin haastateltava haastaa mukaan seuraavan musiikintekijän. Tällä kertaa kuulumisiaan kertoo Laura Huovinen.

  3. Muusikkoja ihan läheltä: Spide Kuhlström

    Article Written by: Annukka Ruotsalainen

    Tässä haastattelusarjassa pääset tutustumaan hämeenlinnalaisiin tai hämeenlinnalaislähtöisiin muusikoihin ja heidän ajankohtaisiin kuulumisiinsa. Kulloinenkin haastateltava haastaa mukaan seuraavan musiikintekijän. Tällä kertaa kuulumisiaan kertoo Spide Kuhlström

  4. Muusikkoja ihan läheltä: Imre Szabó

    Article Written by: Annukka Ruotsalainen

    Tässä haastattelusarjassa pääset tutustumaan hämeenlinnalaisiin tai hämeenlinnalaislähtöisiin muusikoihin ja heidän ajankohtaisiin kuulumisiinsa. Kulloinenkin haastateltava haastaa mukaan seuraavan musiikintekijän. Tällä kertaa haastattelussa Imre Szabó.

  5. Muusikkoja ihan läheltä: Simo Naapuri

    Article Written by: Annukka Ruotsalainen

    Uudessa noin kuukausittain ilmestyvässä haastattelusarjassa pääset tutustumaan hämeenlinnalaisiin muusikoihin ja heidän ajankohtaisiin kuulumisiinsa. Kulloinenkin haastateltava haastaa mukaan seuraavan musiikintekijän. Ensimmäisenä haastattelussa Simo Naapuri.

Tags:

Thursday, July 29, 2021