Kirjan kasvot - Sata vuotta suomalaisia kirjankansia on vuoden 2017 paras taidekirja

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston järjestämään kilpailuun osallistui 30 teosta.

Kuvassa vasemmalta Yrjö Sepänmaa, Liisa Heikkilä-Palo, Ville Hänninen, Markku Valkonen ja Pekka Niemelä

Vuoden 2017 parhaaksi taidekirjaksi on valittu Ville Hännisen teos Kirjan kasvot - Sata vuotta suomalaisia kirjankansia (Helsinki: SKS). Iittalan valtakunnalliseen taidekirjapäivän kilpailuun osallistui tänä vuonna 30 teosta. Tähän Hämeenlinnan kaupunginkirjaston vuosittain järjestämään taidekirjakilpailuun saavat osallistua edellisenä vuonna julkaistut teokset kuvataiteiden, muotoilun tai arkkitehtuurin alalta.

Voittaja palkittiin Eliel Aspelin -palkinnolla Iittalassa Kalvolan kirjastossa lauantaina 9.6. järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa. Palkintolautakunta oli valinnassaan yksimielinen. Tilaisuudessa jaettiin myös kolme kunniamainintaa.

Kunniamaininnan saivat:
- Yrjö Sepänmaa, Liisa Heikkilä-Palo ja Virpi Kaukio (toim.) Vihreä päänsärky: Taidetta siemenestä kompostiin (Helsinki: Maanhenki)
- Ville Lenkkeri: Pikkukaupungin sairaskertomus (Mänttä: Serlachius Museot)
- Markku Valkonen ja Pekka Niemelä: Vaelluksia maisemaan - Taiteen mestarit meren äärellä- (Helsinki: John Nurmisen Säätiö)

Taidekirjakilpailulla pitkät perinteet

Iittalan valtakunnallinen taidekirjapäivä järjestettiin nyt jo 21. kertaa. Vuodesta 2010 lähtien kilpailun järjestämisestä on vastannut Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Taidekirjapäivän kilpailu on avoin kaikille ja siihen voivat osallistua sekä suuret että pienet kustantajat, yhteisöt samoin kuin yksityiset julkaisijat.

Voittajaa valitessa arvostetaan mm. kirjan näkökulman kiinnostavuutta, aiheen käsittelyn omaperäisyyttä sekä teoksen onnistunutta typografista ulkoasua.

Parhaan taidekirjan valitsee vuosittain valittava palkintolautakunta. Tänä vuonna palkintokunnan puheenjohtajana toimi kuvataiteilija ja taidekuraattori Pirjo Heino, mainonnan suunnittelija Aino Krohn ja Hämeenlinnan taidemuseon amanuenssi Maria Laine. Sihteerinä toimi palvelupäällikkö Irmeli Isokivijärvi Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta.

Tuomariston perustelut

Kirjan kasvot - Sata vuotta suomalaisia kirjankansia -teoksessa on erittäin kiinnostava näkökulma aiheeseen, moniulotteinen – suomalaisen kirjallisuuden historiaa, kuvitustaiteen historiaa ja Suomen historiaa käsittelevä tiiliskivimäinen tietopankki.

Ville Hännisen valitsema näkökulma on hyvin mielenkiintoinen ja se nivoo kiinnostavalla tavalla yhteen Suomen satavuotiasta historiaa, maamme kirjallisuutta ja kuvitustaidetta. Kuvitustaiteella on erikoinen historia – se oli pitkään aliarvostettu taiteenlaji – tai oikeastaan sitä ei edes varsinaisesti pidetty taiteena, edes itse kuvittajien parissa. Vasta viime vuosikymmeninä suomalaisia kuvitustaiteen mestareita teoksineen on alettu nostaa ansaitsemaansa asemaan. Hännisen kirja on tässä mielessä hyvä ja tarpeeseen tullut lisäys alan julkaisuiden joukossa. Vaikka kirjassa käsitellään aihetta monesta eri näkökulmasta, on lähtökohta silti kuvitustaiteessa ja sen monipuolisessa esittelemisessä lukijalle. Hänninen levittää eteemme edustavan kattauksen kirjojemme kansien tekijöitä – hän ei tyydy rajoittumaan vain keskeisimpiin tekijöihin, vaan pyrkii rakentamaan kokonaiskuvaa, läpileikkausta moninaisesta kuvittajajoukosta. Hän pyrkii luomaan kuvaa moninaisesta kuvitustyylien kirjosta kautta aikakausien. Samalla kuin ohimennen tulee myös tutustuttua suomalaiseen kirjallisuuteen ja kirjailijoihin. Erinomainen väline aikamatkalla suomalaisen kuvitustaiteen ja kirjallisuuden parissa.

Kirjan ulkoasu on erittäin onnistunut. Jo kirjan kansi houkuttelee tarttumaan julkaisuun. Kansikuva on valittu oivallisesti – Sinuhe egyptiläinen on taatusti tunnetuimpia kirjankansia suomalaisille. Sen tunnistavat myös ne, jotka eivät koskaan ole itse kirjaa lukeneet. Myös taitto ja painotyö on korkealuokkaisesti toteutettu.

  1. Kirjan kasvot

    Tekijä: Hänninen, Ville
    Kieli:
    Suomi
    Julkaisuvuosi: 2017
    Luokitus: Kuvitustaide

    Aineistolaji Kirja

Taidekirjakilpailu

Tuomariston perustelut, kunniamaininnan saaneet teokset

Vihreä päänsärky: Taidetta siemenestä kompostiin. Toimittanut Yrjö Sepänmaa, Liisa Heikkilä-Palo ja Virpi Kaukio.

Vihreän päänsäryn nimekäs kirjoittajakaarti luotaa taiteen ja luonnon välisiä suhteita. Se ohjaa ajatukset kohti vihreää paikkaa ja tilaa sekä taiteessa että ympäristössä. Kirja on aihepiiriltään erittäin ajankohtainen ja kantaa ottava, mutta ei asenteeltaan hyökkäävä. Sen esittämä näkökulma on tärkeä ja tekstisisältö kiinnostavasti koukuttava. Kirja tempaa varmasti mukaansa lukijoita niin nuorten kuin aikuisempien ikäryhmien piiristä. Se on kauttaaltaan puhutteleva ja lukijansa ajatuksia tuulettava. Se laittaa kyseenalaistamaan perinteisiä ajatusmalleja ja pakottaa ajattelemaan asioita uusiksi.

Esineenä kirja on todella kaunis, sen taitto on tyylikäs ja harmoninen. Kuvitus on aivan huikea, skaala on laaja siementen yksityiskohdista mahtaviin tilataideteoksiin.

Sidonnassakin on tavoitettu vanhan käsityön ilmettä. Sekä teoksen grafiikka että valokuvat ovat todella taidokkaat. Mattapaperi valintana tukee kirjan filosofiaa, mutta ehkä lievästi syö kuvien näyttävyyttä.


Pikkukaupungin sairaskertomus /Ville Lenkkeri. Mänttä: Serlachius Museot.

Pikkukaupungin sairaskertomus on aivan loistava piipahdus keskisuomalaiselle pikkupaikkakunnalle. Se on hersyvä ja koskettava, todenmakuinen tarina pikkukaupungin luotetusta tohtorista, hänen omalaatuisesta humorististaan, maanisista vapaa-ajan projekteistaan ja pojasta, jolle isän koko kuva alkaa valjeta vasta tämän kuoltua.

Kirjan teksti on loistava, omakohtainen, koskettava, viiltävän humoristinen ja se pitää pihdeissään ensimmäisistä lauseista viimeisille sivuille asti. Lukija jää kaipaamaan lisää - haluaa kuulla lisää Lenkkeristä, hänen sattumuksistaan, osuvista lohkaisuistaan, kummallisista projekteistaan, kaikesta. Jos taidekirjaa lukiessa nauraa ääneen vedet silmissä, on kyse jostakin erityisestä – tuomariston jäsenet eivät muista näin tapahtuneen montaakaan kertaa.

Kirjan taitto on konstailematon, selkeä, ilman mitään kikkailuja. Taitto istuu hyvin kokonaisuuteen, tämä kirja ei tarjoile silmänkääntötemppuja tai erikoistehosteita, vaan kaunistelemattoman, ehkä vähän rujokin sanallisen ja kuvallisen tarinan. Hieno punainen sidoslanka nousee hienosti selkeästä taitosta esiin.

Teksti yhdistettynä loistavaan valokuvakavalkadiin luovat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Tässä kirjassa elementit täydentävät toisiaan juuri sopivalla tavalla. Teksti on todentuntuisuudessaan oivallinen ja se maalailee silmiemme eteen elävää kuvaa päähenkilöstä ja keskisuomalaisesta pikkupaikkakunnasta asukkaineen. Tarina kaikessa humoristisuudessaankin huokuu syvää kunnioitusta. Kuvat puolestaan herättävät eloon lukijan silmien eteen kirjan päähenkilön ja esittelee hänen mitä eriskummallisimmat estradinsa: vastaanottohuoneen tykötarpeineen, vapaa-ajan työmaansa, kotinsa.


Vaelluksia maisemaan: Taiteen mestarit meren äärellä/Markku Valkonen - Pekka Niemelä. Helsinki: John Nurmisen Säätiö.

Vaelluksia maisemaan: Taiteen mestarit meren äärellä on järkälemäinen taidekirja maisemataiteesta, se painottuu erityisesti rantamaisemiin eri aikakausina.

Teos on maisemataiteen klassikoilla kuorrutettu julkaisu, jossa yhtä maisemataiteen klassikkoaihetta, rantamaisemaa, lähestytään kiinnostavien teemallisten osioiden kautta. Valittu näkökulma tekee kirjasta mielenkiintoisen ja se yhdistää toisiinsa eri aikakausien teoksia.

Aiheen käsittelyssä on virkistävää raikkautta ja näkökulmat ovat muuta kuin itsestään selviä. Miten kuvataiteessa näkyy maailman paras laivapuu setri? Entä millaiset olivat kreikkalaisen maantieteilijä Pytheasen näkymät hänen matkatessaan laivallaan Kreikasta Itämerelle tulkittuna eri vuosisatojen taiteilijoiden teoksissa. Miten merta katselivat myyttiset merenkävijät? Entä talvisen ranta- ja jokimaiseman kuvaus, myrsky, sotaisat merikuvaukset? Näille kaikille on olemassa omat teoksensa taiteessa, vaikka emme ehkä ole tulleet niitä niin näin aiemmin ajatelleeksi – ainakaan ennen tätä julkaisua. Tässä kirjassa on järisyttävä määrä tietoa aina pieniin yksityiskohtiin asti. Tästä huolimatta kokonaisuus on onnistuttu pitämään kiinnostavana, se ei jyrää lukijaa alleen. Teksti kuljettaa lukijaa aina uusiin merellisiin maisemiin. Se soljuu ”tarinoiden” aiheesta, taiteilijasta, taideteoksesta, aikakaudesta ja kertomuksesta toiseen.

Kuva-aineisto on myös mielenkiintoinen. Teoskavalkadi käsittelee lähinnä eurooppalaista taidetta, jättäen ulkopuolelle suomalaisen ja pohjoismaisen taiteen. Tämäkin rajaus aiheeseen tuntuu hyvältä. Monet kirjan teoksista ovat tuttuja lukijalle, silti niistä on onnistuttu kaivamaan esiin runsaasti kiinnostavia näkökulmia. Kuvitus on loistoluokkaa ja kuvat toistuvat kirjassa sävykkäinä.

Kuvat ja taitto ovat onnistunut kokonaisuus, joka tukee hyvin kirjan sisältöä ja taidetta. Teos sisältää runsaasti teoskuvia ja ne ovat sävykkäitä ja painojälki on ensiluokkaista. Ulkoasu on klassisen tyylikäs ja ajaton. Vaelluksia maailmaan on hienostunut julkaisu.

***

Lisätietoja: Irmeli Isokivijärvi, Hämeenlinnan kaupunginkirjaston palvelupäällikkö 050-5090067

Kohderyhmät:

Tägit:

11. kesäkuuta 2018