Hämeenlinna kaunokirjallisuudessa

"Hämeenlinna, ensi kerran kun sun kuutamossa näin Hattelmalan harjanteilta, tuo ei mene mielestäin!” (J.L. Runeberg: Vänrikin markkinamuisto)

Hämeen linna. Kuva: Tuomo Lindfors
Tähän luetteloon on kerätty viitteitä Hämeenlinna-aiheisesta kaunokirjallisuudesta. Luettelon avulla voi löytää kaunokirjallisia teoksia, joiden tapahtumapaikkana on Hämeenlinna tai jotka muulla tavalla liittyvät Hämeenlinnaan tai hämeenlinnalaisiin henkilöihin. Luettelo sisältää romaaneja ja näytelmiä, joissa kuvataan Hämeenlinnaa tai lähiympäristöä sekä runoja ja runoteoksia, joissa Hämeenlinna maisemineen tai henkilöineen on tunnistettavissa. Luettelossa mainituissa teoksissa liikutaan usein muissakin ympäristöissä, mutta ainakin osa tapahtumista sijoittuu Hämeenlinnan seudulle. Samoin runokokoelmien kaikki runot eivät suinkaan tuo mieleen kotikaupunkiamme, vaan useimmissa kokoelmissa tällaisia runoja on vain muutama. Jotkut kirjailijat ovat halunneet selkeästi sijoittaa teoksensa tapahtumat nimeltä mainittuun ympäristöön, jotkut taas ovat välttäneet oikeiden paikannimien mainitsemista. Esimerkiksi Tapani Baggen jännitysromaaneissa Hämeenlinna esiintyy nimeltä mainiten, ja kirjailija käyttää muitakin oikeita paikannimiä runsaasti. Juha Itkosen teoksessa Myöhempien aikojen pyhiä taas kaupungin nimeä ei mainita lainkaan, mutta Hämeenlinnaa tuntevalle kirjan kuvaamat maisemat on hyvinkin tutunomaisia.  
 
Luettelo on jaettu neljään osaan, joista ensimmäinen sisältää aikuisten kertomakirjallisuutta, toinen lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kolmas näytelmiä ja neljäs runoja ja runokokoelmia. Lajinmukaisissa osastoissa kirjailijat ja heidän teoksensa on järjestetty aakkosiin. Teoksen painovuosi on useimmiten ensimmäisen painoksen ilmestymisvuosi. Luettelo ei ole täydellinen, mutta pyrimme täydentämään sitä jatkossa sekä uusien että vanhempien kirjojen osalta. Suurin osa luettelossa mainituista teoksista on lainattavissa Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta, mutta harvinaisimmat teokset ovat vain kirjaston Hämeenlinna-kokoelmassa, jossa niihin voi käydä tutustumassa.
Tarkempia tietoja teosten sisällöstä ja yhteyksistä Hämeenlinnaan saa seuraavista teoksista ja artikkeleista, joita on käytetty apuna myös luetteloa laadittaessa: 
Lahtinen, Veikko: Hämeenlinna kirjallisuudessa
teoksessa Hämeenlinna : luontoa ja elämää 1, 1938. 
Mörsäri, Hilja: Runoilijan kaupunki - näkyvä vai näkymätön.
Hämeen Sanomat 06.01.2005. 
 
8 täyd. p. 
Hämeenlinnan kaupunginkirjasto 2020

Kertomakirjallisuutta 

Aarni, Alma

Vanhaan hyvään aikaan, 1961 
 

Agapetus (=Yrjö Soini)

Muuan sulhasmies, 1925 
Setä ja serkunpoika, 1922 
 

Ahoniemi, Kalevi

Triangeli : romaani päiväkirjasta, kertomuksesta ja kirjeestä, 1960 
 

Aulanko

(kansantarina) ilmestynyt Hämäläinen-lehdessä 1863
Aulanko, digitoituna Wikiaineistossa 
 

Aura

Vuosisatojen perintö, 1914 
 

Bagge, Tapani

Haudasta lomalla, 2017 
Havannan kuu, 2014 
Hämeen hurjat, 2011 
Julma maa, 2005 
Kasvot betonissa, 2007 
Kasvot katuojassa, 2011 
Kasvot tuulilasissa, 2010 
Kohtalon tähti, 2004 
Kummisedän hautajaiset, 2008
Maantien kutsu, 2019
Musta taivas, 2006 
Paha kuu, 2003 
, 2010 
, 2015 
Puhaltaja, 2002 
Kopeleffin morsian, 2009 
Vieras mies, 2018
 

Böök, Albert Theodor

Mailta ja vesiltä,1926

Dahl, Hanne

Hiljainen tahto, 2018
, 2015  
Selvästi syyllinen, 2017
Usvassa uinuu uhka, 2019
Vaara vierailee kylässä, 2013 
, 2016
Viimeiset vuorosanat, 2020

Eronen, Annika 

Kaivo, 2017
, 2018
 

Fabritius, Pentti

, 1967 
 

Guillou, Jan

Arnin perintö, 2003 
 

Haahti, Hilja

Israelin tyttäret, 1903 
Lukupiiri kokoontuu, 1954 
Seija-tyttösen tarina,1924 
 

Hahnsson, Theodolinda

Kotikuusen kuiskehia, 1884 
Martta, 1891 
Pikku kertoelmia, 1878 
 

Heiniö, Esti

Miehen pitää luopuman,1937 
Ojan takana, 1936

Hiljaa juuri… (hämeenlinnalaiskaskuja), 1973

Himmi, Tauno

,  1949 
 

Holopainen, Jarmo

Tunnettu sotilas,  2012 
 

Hosia, Eino

, 1940 
 

Huntuvuori, Hilda

, 1937 
 

Hyttinen, Heimo

, 1988 
 

Hyvärinen, Olli

, 2001 
 

Inovaara, Juha

, 2017 
, 2015 
 

Itkonen, Juha

, 2005
, 2012
, 2003
, 2010
 

Ivalo, Santeri

, 1909 
, 1913 
, 1911 
 

Jalonen, Olli

, 1992 
, 1990 
, 1989 
, 2014 
Poikakirja, 2010 
: novelleja, 1978 
, 1999 

Jussila, Anneli

Sivupoluilla, 2019

2016

 

Järnefelt, Arvid

Veneh’ojalaiset, 1909 
 

Järventaus, Arvi

, 1929 

Kajander, Kalle

Kun talonpojasta tuli herra, 1897 
, 1902 
: novelleja, 1911 
 

Kajava, Viljo

, 1943 
 

Kanto, Anneli

, 2008
 

Karppi, Veikko

, 2004 
Kopeleffin morsian, 2008 
 

, 1979 

 

Kianto, Ilmari

: pikakuvia turneematkalta, 1916 
 

Kivi, Aleksis

Nummisuutarit, 1864 
Seitsemän veljestä, 1870 
 

Korjus, Jaakko

, 1962 
 

Koskinen, Juha-Pekka

, 2011 
, 2016 
Huhtikuun hiipuva rakkaus, 2018
Kesäkuun kalmantanssi, 2020
, 2017 
: kun patruuna Bogdanoff tehtaan perusti, 2006 
, 2016 
Toukokuun tuonen kukat, 2019

Kurjensaari, Matti

Kåseri om Tavastehus och tavastländska sevärdheter, 1967 
, 1964 
, 1963 
 

Kuusinen, Hertta

: kirjeitä, runoja ja proosaa 1930-60 -luvuilta, 1975 
 

Käkikoski, Hilda

. Eripainos Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjasta v. 1901

Kökko, Hanna

Huojuva torni, 2018
Rocky, rauha ja rakkaus, 2019
 

Laitinen, Markus

, 2013 
 

Landén, Arja-Liisa

, 2002 
 

Larin-Kyösti

: kertomuksia ja kuvauksia, 1910 
: kokoelma kertomuksia ja taruja, 1905  
: valikoima kertomuksia, 1948 
, 1924 
 

Lehtonen, Joel

: romaani vanhaan tyyliin, 1927 
 

Lehväslaiho, Reino

, 2002 
 

Lodvonen, Veli

: Hämeen härkätielle, 2010 
 

Manninen, Kalle

: pakinoita, 2015 
 

Martikka, Sofia

, 1973 
 

Meri, Veijo

, 1959 
, 1980 
, 1967 
 

Miettinen, Kimmo

, 2010 

Mikkanen, Raili

Hilja : yksi maailman ensimmäisistä, 2017

Murakami, Haruki

, 2014 
 

Nieminen, Hilkka H.

, 1995 

Norisalo, Marja-Leena

Mankeli, 2019

Nuorvala, Kaarlo

Murha Aulangolla : salapoliisiromaani, 1945 
 

Onnimanni (= Jyrki Maunula)

: pakinoita, 1978 
, 1980 
 

Paasilinna, Erno

, 1970 
 

Pajunen, Simo

Murha menneiltä ajoilta, 2006 
, 2013 
 

Pulkkinen, Matti

Elämän herrat, 1980 
, 1985 

Rapola, Martti

, 1959 
                                         

Rask, Reijo

: rikosromaani, 2010 
 

Rauta, Hanna

, 1938  
 

Riikonen, Pate

, 2006 
 

Sainio, Nantti

, 2016 
 

Salmi, Vexi

, 1994 
, 2009 
, 2011 
, 1993 
 

Sarrala, Hannu

, 1968 
 

Sarsa, Aini

: Kristiina Martiniuksen elämäntarina, 2004 
 

Sauli, Jalmari

, 1928 
, 1933 
, 1935 
 

Sillanpää, F. E.

: muistoja, kertomuksia, kuvauksia, 1950 
 

Soini, Yrjö

: romaani suuren venäläisvihan ajoilta, 1934
 

Suusaari, Anneli

Ei sinne yllä myrskysää, 2018
 

Tabet, Sirpa

, 1989 

Tallimäki, Jouko

Kaduilta ja metsäpoluilta : kirjoitelmia, 2017

Tavaststjerna, K. A.

Kovina aikoina : kertomus Suomen viimeisten nälkävuosien ajoilta, 1891 
 

Tenhiälä, Juho

, 1975 
 

Tonteri, Pertti

, 1972 
, 1968 
 

Topelius, Zacharias

Mirabeau täti, 1863 
 

Tuominen, Taija

Kuningaskobra, 2019

, 2000 

, 1997

Utrio, Kaari

, 1978 
, 1991 
, 1992 
 

Walakorpi, U. W.

, 1909 
 

Waltari, Mika

, 1938 

Wassenar, Joop

Vaihtuvat maisemat, 2020

Veijalainen, Markku

, 1966 
, 1965 

Wilkuna, Kyösti

Tapani Löfvingin seikkailut, 1911

Vuoksenmaa, Johanna

Pimeät tunnit, 2020

Vuontisjärvi, Elsa

, 2014 
 

Vuori, Kristiina

2012

Lasten- ja nuortenkirjoja

Bagge, Tapani 

: kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius, 2015
, 2002
, 2003
, 2001
, 2005
, 2000
, 1999
Vanajaveden hirviö, 2018

Dieckmann, Maijaliisa 

, 2008

Hammenhög, Waldemar 

, 1950

Harkko, Saku (Matti Kurjensaari)

, 1935
: Manu ja minä elokuvamiehinä, 1939

Honka, Aaro

, 1955
, 1945
Juanikkaat virtaheposet, 1940
Osku ja kumpp.,1946
Sisukkaat sarvikuanot, 1950
Teatteriteinit eli vanha koulu tuulettuu,1950
, 1947
Viakkaat vaeltajat,1942

Jalonen, Riitta

, 2004 

Kohonen, Laila

, 1996
, 1991
, 1998

/ toim. Pekka Lampinen, 1979

Laine, Helena

, 1981

Larin-Kyösti

, 1911

Mäkinen, Taru

, 1991 
, 1994
, 1992 
, 1993
, 1993
, 1990
, 1996

Seilola, Marja ja Tuomari, Riikka

, 1979
, 1984

/ Miemalan koulun oppilaat, 2004

Saarinen, Saana

Kauppaleikki muuttuu todeksi : jännittäviä seikkailuja Suomen linnoissa, 2019

Saarto, Santeri

: muistelmia, 1909

Sadeniemi, Salme

Pension Grunérin tytöt, 1923 
Ketunlukon oravapojat, 1923

Seppälä, Anne

, 2009
, 2009
, 2010
, 2011
, 2012

Swan, Anni

Pikkupappilassa : kuvaus isoäidin ajoilta, 1922

Vuorio, Maria

, 1994

Väyrynen, Taru

, 1990
, 1989

Näytelmiä

Canth, Minna 

: näytelmä neljässä näytöksessä, 1893 
 

Hakala, Markku 

, 1990 
 

Lander, Leena 

, 1990 
 

Larin-Kyösti 

: yömaalarin unelma seitsemässä kuvaelmassa, 1906 
: laulunsekainen kansanpila, 1900 
 

Maula, Erkka 

: kuinka kaikki alkoi?, 2011 
, 2002
 

Waltari, Mika 

: kolminäytöksinen komedianhenkinen porvaris-idylli 1780-luvun        Hämeenlinnasta, 1939 
 

Wuolijoki, Hella 

Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle, 1946 
 

Vuorinen, Aimo 

: draamallinen kuvitelma Eino Leinon viimeisestä  käynnistä  koulukaupungissaan Hämeenlinnassa syksyllä 1925 vain muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa, 1990

Runoja ja runokokoelmia

Cajander, Paavo 

Hämeenlinnan Lyseekartanon vihkiäisissä 17.9.1886 
 

Etelä, K. A. 

, 1882 
 

G.W.G-n 

, 1882 
Kahden nuoren kihlatun onneton rakkaus, digitoituna Lydiassa
 

Hirviseppä, Reino

: isänmaallisia lauluja ja lausuntarunoja,1935 
 

Hjärne, Gustava Sofia

: romanssi Bjälbon suvun Birger-jaarlin ajoilta, 2016 
: en romans från Birger Jarls af Bjelbo tidehwarf, 1831 
Tavstehus slott, digitoituna Lydiassa
 

Hänninen, Anne

, 2002 
 

Ilkka, Matti M.

: kotiseutuhenkisiä runoja, 1956 
 

Iltanen, I. I.

Uusia huvilauluja Hämeestä, 1858 
 

Kajava, Viljo

, 1943  
: nuoruudenrunoja 1927-1931, 2000 

Kaukolvalta, Kai Kyösti

, 2013 
, 2007 
 

Koskinen, Juha-Pekka

, 2015 
 

Kauppila, Impi

, 1947 
 

Kurki, Mikko

, 2014 
 

Larin-Kyösti

, 1899 
, 1901 
: Hämeenlinnan 300-vuotisjuhlakantaatti, 1939 
Jouluyön tarina, 1918 
, 1903 
, 1920 
, 1898 
, 1912 
, 1921 
, 1919 
, 1916 
, 1918 
, 1911 
, 1908 
 

Leino, Eino

, 1921 
Yökehrääjä, 1897 
 

Mattila, Mirjam

Olin vanginvartija, 1993 
 

Nuormaa, Severi

Niin olkoon, 1915 
 

Runeberg, J. L.

Vänrikki Stoolin tarinat, 1860 
 

Ruotsalainen riimikronikka vv.1495-96

teoksessa Kuvia ja kuvitelmia Suomen historiasta osa 2, 1914 

S. H:nen 

Surullinen virsi kauheasta murhasta, jonka itsellinen Robet Kustaanpoika teki Juhannuspäivänä v. 1882
Surullinen virsi kauheasta murhasta, digitoituna Lydiassa 
 

Simojoki, Aukusti

Nähty sana : Kustannusliike Arvi A. Karisto oy:n juhlapäiväksi 21.XI.1940, 1940 
 

Sinervo, Elvi

Pilvet, 1944 
 

Tarvas, Armas Toivo

Vanajanlinnan neito -teoksessa Kaikuja Hämeestä 7, 1908
Vanajanlinnan neito, digitoituna Lydiassa 
 

Tuokko (Antti Törneroos) 

Birger Jarlin linna (runo)  -teoksessa Kaikuja Hämeestä 1 (1872)
Birger Jarlin linna, digitoituna Lydiassa