Kalvolan kirjasto

Kalvolan kirjaston sisäänkäynti Sauvalakeskuksessa.

Ota yhteyttä kirjastoon Kalvolan kirjasto

Karttakuva, joka näyttää, missä Kalvolan kirjasto sijaitsee. Klikkaa siirtyäksesi Google Mapsiin.
Osoite: Sauvalanaukio 4 14500 Iittala
Puhelin: 03 621 3634

Internet Explorer -selain ei tue kirjaston aukioloaikanäyttöä. Jos aukioloajat eivät näy, käytä muita selaimia, esim. Google Chrome, Mozilla Firefox, Microsoft Edge tai Opera.

Kalvolan lähikirjasto

Kirjastossa voi lainata ja palauttaa aineistoja, noutaa ja tehdä varauksia sekä lukea ja lainata lehtiä.

Palvelupiste

Hämeenlinnan kaupungilla on kuusi palvelupistettä eri puolilla kaupunkia. Palvelupisteet toimivat kirjastojen yhteydessä Hauholla, Kalvolassa, Lammilla, Rengossa ja Tuuloksessa. Kantakaupungin palvelupiste Kastelli sijaitsee Wetterillä.

Palvelupisteissä kaupunkilainen voi asioida kunnan palveluihin liittyvissä asioissa, hakea lomakkeita sekä saada tietoa palveluista ja päätöksenteosta. Lähikirjastoissa oleviin palvelupisteisiin ja Kastelliin voi lisäksi jättää kaupungille osoitettuja hakemuksia ja asiakirjoja.

Hämeenlinnan kirjasto-palvelupisteet

Henkilökunta

Ulla Hämäläinen-Pelli
Kirjastonhoitaja
040 036 6711
ulla.hamalainen-pelli@hameenlinna.fi

Uutisia

  1. Helatorstai kirjastossa

    Uutinen

    Arkipyhä tuo muutoksia kirjastojen aukioloaikoihin. Omatoimisesti ovat joka päivä auki Hämeenlinnan pääkirjasto, Hauhon kirjasto ja Tervakosken kirjasto.

  2. Eka kortti lapselle

    Uutinen

    Hanki lapsellesi kirjastokortti hyvissä ajoin ennen koulun alkua. Saat kortin lähimmästä kirjastostasi tai kirjastoautosta.

Näytä lisää sivuja...

Iittalan valtakunnalliset taidekirjapäivät