Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry:n kuukauden taiteilija

Näyttely

Milloin:

02 toukokuu keskiviikko
30 kesäkuu lauantai
2.5.2018 - 30.6.2018.
Paikka: Yläaulan näyttelytila Hämeenlinnan pääkirjasto
Kohderyhmä

Mari Isotalon maalauksia.

Kuvataiteilija, taidemaalari Mari Isotalo (s. 1973 Kouvolassa) asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa.

Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2002 Satakunnan ammattikorkeakoulusta
Kankaanpäästä. Aiemmalta koulutukseltaan hän on vaatetusalan artesaani (1996).

Isotalon teoksia löytyy Kanta-Hämeen keskussairaalan, Warmia Oy:n sekä Pohjantähden
kokoelmista. Hän kuuluu Hämeenlinnan Taiteilijaseuran lisäksi Taidemaalariliitoon, Ars-Häme
ry:hyn ja Eurooppalaisen kultuuriyhdistykseen.

"Esillä olevat teokset saivat alkunsa kesällä 2017 Espanjassa Suomen Taiteilijaseuran Marbellan taiteilijaresidenssissä vietämälläni työskentelyjaksolla. Päällimmäisiksi muistoiksi matkasta jäivät lämpö, valo, kiireetömyys, espanjalainen päivärytmi siestoineen - ja Välimeren huikaiseva turkoosi.

Vesi on ollut minulle aina tärkeä elementti ja olen vuosien varrella kuvannut sitä paljon, niin
pinnalta kuin pinnan altakin. Veden liikkeiden seuraaminen on suorastaan meditativista.
Sukellusmaalaukset kertovat irrotautumisesta, hidastamisesta ja hetkessä elämisestä;
pyrkimyksestä mielenrauhaan ja tasapainoon."

Hämeenlinnan taiteilijaseura ry