Annika Eräpuro: Hili & Ola ja Operaatio aavejahti

Kirjassa seikkailevat sarjan kahdesta edellisestä osasta tutut näsäviisas Ola, sympaattinen Hili sekä heidän koiransa Heka.

Kaksosten vanhemmat ovat usein työmatkalla – ja vieläpä aika kaukana. He ovat nimittäin astronautteja, joiden on jälleen kerran lähdettävä avaruuteen. Ola ja Hili jäävät odottamaan vanhempien paluuta. Onneksi on Heka-koira ja seinänaapuri neiti Än, jonka kanssa voi leikkiä tiedekerhoa.

Eräänä päivänä Hili hoksaa, että naapurustoon on ilmaantunut uusia tyyppejä. Hiljainen Angela-tyttö ja tätinsä Zelda herättävät Hilin mielenkiinnon, ja Hili päättää ystävystyä Angelan kanssa. Ikävä kyllä Hili ja Ola saavat vielä yhden uuden naapurin, ilkeän koulukiusaaja-Pentin, joka ottaa heti Hilin ja Angelan silmätikukseen. Vanhemmat soittavat avaruudesta videopuhelun ja vakuuttavat, että Hili ja Ola kyllä pärjäävät Pentin kanssa.

Sitten joku rikkoo Hilin huolella rakentaman agilityradan ja Zeldankin tavaroita on paiskottu ympäriinsä. Syyllinen on varmaankin Pentti! Hili päättää kostaa oikein haisevalla tavalla. Kostoretki muuttuu yllättäen aavejahdiksi, kun metsän reunassa alkaa välkehtiä kummallinen valo. Ja tietenkin Heka-koira säntää sen perään. Mikä tuo salaperäinen valoilmiö oikein on? Ja mistä oudot äänet oikein kuuluvat? Ja mikä tärkeintä, voiko kiusaajaa kohtaan oppia tuntemaan myötätuntoa?

Annika Eräpuron Hili & Ola –kirjat ovat viihdyttäviä, hauskoja ja nokkelia ja ne sopivat hyvin alakouluikäisille lapsille. Sarja aiemmat osat ovat Hili & Ola ja mahdoton Mauri sekä Hili & Ola ja Hotelli Hau.